TILAUSTYÖKALUN tunnukset: kersti@virtualdesign.fi tai numerosta 09 5626505

  • Rajana
    mielikuvitus

  • Suunnittelusta
    todellisuuteen

Vaikutu ja vaikuta

Maailma on kolmiulotteinen.
Myös asiakkaasi haluaa nähdä
sen sellaisena.

Perehdy.

Animaatiot ovat näyttäviä esityksiä, joissa mallinnettuihin ympäristöihin tutustutaan liikkuvan kuvan keinoin. Animaatioihin voidaan yhdistää ääntä ja muita graafisia elementtejä.

Animaatioiden avulla on mahdollista esitellä jo olemassa olevia kohteita tai uudistuotannon kohteita informatiivisesti ja markkinoivasti. Animaatioilla voidaan kuvata sekä kohteiden sisä- (interial) että ulkopuolta (exterial). Animaation käyttö mahdollistaa visuaalisesti näyttävien keinojen hyödyntämisen ja vahvojen mielikuvien luomisen.

3D- mallinnus on mm. merkittävä kiinteistöjen markkinointikeino. 3D- mallinnuksella voidaan mallintaa erityisesti uudistuotantoa, mutta myös jo olemassa olevia kohteita. Kolmiulotteisella arkkitehtuurilla voidaan esitellä mm. kiinteistöjen ympäristöä ulkopuolta (exterial) että sisäpuolta (interial).

3D mallinnuksella voidaan myös tehdä näyttäviä videoita, joita kutsutaan animaatioiksi.

Animaatiot ovat näyttäviä esityksiä, joissa mallinnettuihin ympäristöihin tutustutaan liikkuvan kuvan keinoin. Animaatioihin voidaan yhdistää ääntä ja muita graafisia elementtejä.

3D-visualisointi on vaikuttava keino tuotteiden ja kiinteistöjen esittelyyn. 3D Interaktiivisuus 3D visualisoinnnissa lisää käyttäjän mielenkiintoa esittelyä kohtaan vuorovaikutteisuuden avulla. Tämä on ainoa tekniikka, joilla voidaan tuottaa käyttäjälle niin kutsuttu loppukäyttäjäkokemus. Loppukäyttäjäkokemuksella tarkoitetaan käyttäjän aktiivista osallistumista ja interaktiota esiteltävän aineiston suhteen. Käyttäjä on siis kokija sen sijaan, että olisi passiivinen katselija,kuten perusvisualisoinneissa. Interaktiivisessa 3D visualisoinnissa Käyttäjä voi liikkua mallin sisällä hiiren ja nuolinäppäimien avulla.

Zentuvo Finland Oy, on johtava kiinteistövalokuvaus yritys Suomessa. Tarjoamme maanlaajuisesti kuvauspalveluja 30 kuvaajan voimin ja olemme alkaen vuodesta 2012, kuvanneet yli 15 000 kohdetta Suomessa. Yhteistyössä Virtual Designin kanssa tarjoamme helpon tavan välittäjille tilata niin ammattikuvaukset kuin pohjakuvat. Tutustukaa lisää meihin osoitteessa www.zentuvo.fi

zentuvo

 

Teemme rakennusten pohjakuvista ja rakennuspiirroksista selkeät 2D-pohjakuvat sekä havainnolliset 3D-pohjakuvat. Pohjakuvia voi käyttää esimerkiksi www-sivustoilla ja lehti-ilmoituksissa asuntojen markkinoinnissa. Takaamme pohjakuvien toimittamiselle nopean toimituksen, viimeistään raakamateriaalin saapumisesta seuraavaksi päiväksi. Kiinteistöesittelyissä yhdistyvät virtuaalisen maailman mahdollisuudet yhdeksi vaikuttavaksi kokonaisuudeksi. 360 asteen virtuaaliesittelyt yhdistettyinä pohjakuviin ja mallinnoksiin mahdollistavat kokonaisvaltaisen kokemuksen.Puhtaaksi piirrämme myös asemakuvia sekä julkisivukuvia.  Uudelleen piirrettyjen pohjakuvien tilaaminen on helppoa ja vaivatonta. Olemme tätä varten kehittäneet oman tilaustyökalun. Tunnukset palveluun saat lähettämällä postia info@virtualdesign.fi

Postin saatuamme luomme yrityksellenne toimistokohtaiset tunnukset tai jokaiselle kiinteistönvälittäjälle omat henkilökohtaiset tunnukset palveluun. Laskutamme pohjakuva tilaukset kerran kuussa. Pohjakuva tilaukset käsittelemme ilman laskutuslisää tai kuukausimaksua.

Meille voi myös lähettää pohjakuvia piirrettäväksi faksilla tai sähköpostilla. Pohjakuva asiakaspalvelumme palvelee teitä ma – pe klo 9:00 – 16:30 numerossa 09 562 6505

3D-stillkuva-visualisoinneilla tarkoitetaan keinotekoisesti tuotettua 3D-näkymää kohteesta, jota ei toistaiseksi ole olemassa. Tarjoamme erilaisia 3D- kuvia, animaatioista yksittäisten kohteiden ja tuotteiden mallintamiseen. Palveluihimme sisältyvät myös valokuvista tehdyt 360 asteen virtuaaliesitykset. Valokuvantarkasti toteutetut ja havainnolliset 3D kuvat vaikuttavat ja vakuuttavat. Kolmiulotteinen mallinnus on erinomainen apuväline tuotteiden suunnittelussa ja myynnissä. Asiakkaitamme ovat mm. arkkitehdit, asunto- ja toimitilojen rakentajat, kiinteistövälittäjät, sisustussuunnittelijat sekä maisemasuunnittelijat.

Teemme valokuvantarkkoja 3D-kuvia ja mallinnusta vahvalla ammattitaidolla kaikenlaisiin kohteisiin.

Vaikutu.

Tunne.

Aitoa osaamista

Tarjoamme erilaisia 3D-mallinnoksia animaatioista yksittäisten kohteiden ja tuotteiden mallintamiseen. Palveluihimme sisältyvät myös valokuvista tehdyt 360 asteen virtuaaliesitykset.

Asiakkaitamme ovat mm. arkkitehdit, asunto- ja toimitilojen rakentajat, kiinteistövälittäjät, sisustussuunnittelijat sekä maisemasuunnittelijat.

Virtual Designissä työskentelee 15 kolmiulotteisen maailman ammattilaista, mm. piirtäjiä, 3D-mallintajia sekä oma arkkitehti. Toimintamme perusperiaatteita ovat varmuus, nopeus, luotettavuus, helppokäyttöisyys ja erinomainen tekninen tuki yhdistettynä edulliseen hintaan ja erinomaiseen laatuun.

 

aaa

 

Toimi.

ja ota yhteyttä:

Puh. 09 562 6505
Puh. 050 366 5224
info@virtualdesign.fi

Virtual Design Oy
Malmin raitti 17
00700 Helsinki

Design & development by Haaja